sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Talvisuunnistus, Nuottasaari

Ensimmäistä kertaa blogin kirjoittamisen aloitettuani pääsin rasteilemaan. Tällä kertaa kyseessä oli erittäin harjoituksenomainen talvisuunnistus Nuottasaaressa, jalkapallomiehen sanoin Heinäpään pallokenttien ympäristössä. Paikalla ei ollut emit-leimasimia, koska ne olivat Kaukovainiolla iltapäivän talvicupin avauksessa. Jostakin syystä samalle päivää oli siis järjestetty 2 tapahtumaa. Mutta hyvä näin, koska iltapäivällä olin siskon viisikymppisiä juhlimassa.


Talvisuunnistushan on lyhyen kokemukseni perusteella usein "korttelisuunnistusta", jossa käydään maastossa, mutta iso osa reitistä kulkee katujakin pitkin. Näin oli Nuottasaaressa ja oli ollut myös iltapäivällä Kaukovainiolla. Erona normaaliin suunnistukseen on varmastikin kelin eli juoksualustan huomiointi. Onko kevyempi juosta kovaa tietä pitkä matka, vähän upottavaa polkua vähän lyhemmästi vai umpihankea lyhimmästi. Onko tie liukas jne.


Varustemielessä lämpimän pukeutumisen lisäksi sanoisin, että nastoista on etenkin katupätkillä hyötyä ja nilkoissa olisi hyvä olla jonkin sortin lisälämmitystä, mikäli haluaa suunnistaa mukavammin. Itse olen leikannut vanhoista futis-sukistani pätkät, jotka laitan sukanvarren vahvennukseksi housunlahkeen ja kengän päälle. Esimerkiksi säärystin voisi myös toimia tässä tarkoituksessa hyvin(?)


Klikkaa kartta halutessasi suuremmaksi :)


Tuoreehko lumi oli tällä kertaa nihkeä juosta poluilla ja latujen reunoilla, joten valitsin suunnistuksessani paljon teitä (ks. reittini linkin takaa). Keli ja valitsemani A-rata olivat mielestäni sellaiset, että tällä kertaa ajan ratkaisi suunnistustaitoa enemmän juoksukunto. Oma juoksuvireeni ei ollut kummoinen, joten uskoakseni en olisi ollut kovin vahvoilla, jos emit:it olisivat olleet paikalla. Vaikka reitinvalinnoistani en löytänyt jälkikäteen mitään isompaa paranettavaa. Joka tapauksessa oli mukava käydä pitkästä aikaa suunnistamassa.


Suora reitti ykköselle näyttäisi mäestä huolimatta kivalta, mutta nuo pari testikoukkua käytyäni huomasin, että hankea oli sen verran, että nopeinta on juosta pyörätietä pitkin.


Talvisuunnistuksessa käytetään sprinttisääntöjä, mikä käytännössä tarkoittaa tiettyjen kiellettyjen kohteiden kunnioittamista. Käytännössä yleisimmät virheet voivat olla:
  • oliivinvihreällä kielletyllä alueella juokseminen (mm. asuntojen pihat)
  • tummanvihreän alueen ylittäminen (mm. istutukset)
  • 2 poikittaisviivaa aidan merkkinä. Usein tällaisten aitojen yli halutessaan pääsee, mutta sääntöjen mukaan ei siis saa mennä


Esimerkiksi rastilta 4 rastille 5 ei saa ylittää tummanvihreitä pensasaitoja ja istutuksia eikä 2 poikittaisviivalla merkittyä aitaa, vaan on mentävä sallitusta aidan portista. Omakotitaloalue on myös kierrettävä oikealta (pohjoispuolelta) tai vasemmalta (eteläpuolelta).


Näistä kielloista oli viime kesänä jonkin verran väittelyä Oulurastien nettisivuilla. Henkilökohtaisesti uskon, että kokemattomat ihmiset eivät vaan tunne sääntöjä, harva (jos kukaan) tulee Oulurasteille huijatakseen ja saadakseen nopeamman ajan. Esimerkiksi nämä 2 poikittaisviivalla merkityt aidat ovat joskus todella helppoja ylittää/ mennä läpi ja tuntuu jopa erikoiselta kiertää ne, mikäli ei tunne sääntöä. Mieleen hyvänä esimerkkinä tulee vaikkapa Lintulammen koulun aita.


Viime talvenakin aikoja vertaillessa oikaisun huomasi väliajoista joillakin rastiväleillä helposti. Ja kun oikaisijat ovat useimmiten keskikastin/häntäpään menijöitä, arvelen että niitä sääntöjä ei olla vaan viitsitty/maltettu/osattu lukea. Itsekin rikoin sääntöjä viime talvena ensimmäistä kertaa osallistuessani useammassakin kohtaa, kunnes fiksu kanssasuunnistaja neuvoi minua ja älysin alkaa oikeasti perehtymään, mistä saa mennä ja mistä ei.

perjantai 15. joulukuuta 2017

Harrastelijan pieniä niksejä

Suunnistuskausi on hiljaisimmillaan, Oulurastit ja yösuunnistuksetkin on ohi ja talvisunnistuskauttakin vasta odotellaan.


Niimpä täyttelen kirjoittelutaukoa alkuun harrastelijan nikseistä kertomalla. Niksit ovat pieniä ja ammattilaiselle varmaankin itsestäänselvyyksiä, mutta itse olen oppinut nämä kantapään kautta. Ensimmäisenä tulee mieleen suunnistajan solmu. Ainakin minulla suunnistuskenkien nauhat aukesivat 1-2 kertaa per kisa lähes varmasti joka kerta pelkästään kaksin- ja kolminkertaisia rusetteja tekemällä. Enkä halunnut tuskailla umpisolmujen kanssa suunnistuksen jälkeenkään.


Asiasta tuskailtuani löysin siskon vinkistä suunnistajan solmun. Sen tekemiseen menee joku sekunti kauemmin, mutta tutkitusti toimii. Kertaakaan ei ole nauhat auenneet juostessa ja sen saa kätevästi aukikin. Turhaa kerron solmusta omalla kerrontataidollani enempää, linkin takaiset ohjeet ovat mielestäni kuvineen todella hyvät. Saman voi tehdä pitkien nauhojen ollessa kyseessä myös kaksinkerroin olevilla nauhoilla, homma vähän nopeutuu. Itselläni omissa suunnistuskengissä nuita solmulenkkejä tulee yksinkertaisilla nauhoilla ehkä 5-7 per kenkä.


Omatekemä suunnistajan solmu. Nykyään jo nopea tehdä ja avata.


Toinen mieleentulva "niksi" on rastimääritteiden katsominen ennen rastia huolella. Toki harrastusta aloittaessa kestää aikansa huolehtia edes rastivälin reitin tarkkailusta, mutta kartanluvun vähän kehittyessä voi siirtyä jo muun muassa rastimääritteiden katsomiseen ajoissa.

Kyseisen rastin etsimistä Iin Tikkasenkaarella 4.7. olisi auttanut se, että normaalisti ruskeina näytettävien korkeuskäyrien näyttäminen punaisina olisi tullut tiedostettua ja rastimäärite olisi tullut luettua ennen rastia. Nyt ihmettelimme 3 suunnistajan kesken, mikä on punainen ympyrä. Ja kuoppahan se oli, eli kuvassa sattumalta ympyrän muotoinen korkeuskäyrä & kuopan kuvaus rastimääritteessä. 


Manittakoot vielä, että ennen rastia kannattaa tsekata myös lähtösuunta & alustava reitti seuraavalle rastille, näin säätyy useampi sekunti itse rastilla. Samoin joko ennen rastia tai leimauksen jälkeen on hyvä tarkistaa myös leimatun rastin numero. Pari kertaa suunnistusta aloittaessa kun tuli leimattua väärä rastikin ja sen rastilla huomatessa asialle ehtii vielä tehdä jotain.


Kartasta kannattaa tarkastaa ennen lähtöä myös mittakaava, korkeuskäyrän metrimäärä, kartan viimeisin päivitys ja esimerkiksi käytetyt värit, ks. aiempi esimerkki Iin punaisista korkeuskäyristä. Mittakaava on yleensä 1:10 000 (sentti kartalla 100 metriä maastossa) tai 1:7500 tai jopa 1:4000 sprintissä. Näilläkin kartoilla on selkeä ero ja esimerkiksi 1:10 000 karttaan tottuneella 1:7500 kartta saattaa aiheuttaa alussa reittisuunitelman "ohi" juoksua. Ainakin itselläni ajatus ei ole aina helppoa kalibroida alussa oikeaan mittakaavaan.


Samoin kartan päivitysaika on knoppi, joka voi helpottaa esimerkiksi hakkuualueiden lähistöllä. Vuodessa metsää ehditään hakata yllättävän paljon ja metsäajoneuvojen teitä ehtii ilmestyä useampi lisää. Tästä toki yleensä kerrotaan Oulurastien nettisivuilla kyseisten rastien ennakkotiedoissa. Samoin asutusten lähistöille ilmestyy uudet koirapolut suhteellisen nopeasti. Näistä ei siis passaa hämääntyä, mikäli kartassa on pieni puute, ne kannattaa vaan huomioida eikä aina uskoa karttaa sataprosenttisesti.


Ote kartasta syyskuun 2016 Oulurasteilta, kartta päivitetty 2015.
Sama kohta kesäkuun 2017 Oulurasteilta, päivitetty 2017.




sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Yösuunnistus (osa 2/2)

Muistan yhä, kun ajelin itsekseni Muhoksen Tuppua kohden. Tälläkin kertaa tuli ajettua aika kauan yksin pimeitä asfaltti- ja metsäteitä ennenkuin saavuin kohteeseen. Jännitti paljon, radiosta kuulunut Adelen Skyfall oli siinä tilanteessa liian pelottava ja piti vaihtaa lopulta Iskelmälle.

Tuppuun mennessä melkeempä pelotti.


Osallistuin Tupussa jälleen B-radalle. Päätin olla henkisesti hyvin valmistautunut ja hätääntymättä, tapahtui mitä tahansa. Tupun isoja korkeuseroja ja joen uomia omaava maasto osoittautuikin odotetun haastavaksi, mutta oikeastaan yhtä rastia lukuunottamatta suunnistus sujui. Vain rastilla 7 tuli tehtyä pari ylimääräistä kierrosta. Jostakin syystä luin kerran kompassia väärin, mikä on yösuunnistuksessa kohtalokkaampaa kuin päivällä kompassin roolin ollessa suurempi. Toiseen harhalenkkiin muuten vain hötkyilin, sen rastin tienoolla kun pyöri muitakin suunnistajia eri suuntiin (ks. halutessasi rastit.fi -palvelusta reitti tarkemmin, siellä rasti #3 eri hajonnan omattuani).


Muiden suunnistajien näkeminen on etenkin yösuunnistuksessa merkittävä suunnistukseen vaikuttava tekijä. Jos muiden suunnistajien valoja ei ole hetkeen näkynyt etkä tiedä täsmälleen, missä olet, kannattaa palata takaisin tulosuuntaan. Mikäli niitä näkyy, voivat ne olla eri radan suunnistajia tai samalla radallakin hajonnan johdosta eri järjestyksessä rasteja käyviä. Mutta jos toisen suunnistajan valon liikeet ovat sellaisia kuin kartanlukusi perusteella niiden pitäisikin olla, voit esimerkiksi ennakoida tulevan rastin mahdollista sijaintia vähän kauempaa. Edellämainitulla vähän pummaamallani rastilla valoja meni edestakaisin, mikä ehkäpä vähän hätäännytti kokematonta, eikä maltti riittänyt tehdä omaa suunnistusta riittävän huolella.


Joka tapauksessa muuten suunnistus sujui ja B-sarjan puolenvälin sijoitus, sekä pahimpien pelkojen toteutumatta jääminen takasivat huippufiiliksen kotimatkalle ja lähipäiviksikin.


Olin päättänyt lopettaa yösuunnistuskauteni Hämeenkankaalla, missä A- ja B-ratojen erikoisuutena oli teiden ja polkujen puuttuminen kartalta (ennalta kerrotusti). Se on tällaiselle vielä vuosi sitten lähinnä niiden perusteella suunnistaneelle aika paljon se.



Ote normaalista (yö-cupin C-rata) ja tiettömästä kartasta (B-rata). Vaikka ero ei vaikuta suurelta, se on sitä. Tietä tai polkua pitkin juostessa ympäristön havainnointi on yllättävän haasteellista, jos se tie ei näy kartassa.


Hämeenkankaan suunnistuksessa tuli yksi isompi pummi rastilla 2, mutta muuten suunnistus meni erittäin hyvin ja jälleen tuloksena B-sarjan keskikastin sijoitus, mihin olin taas tyytyväinen. Paljon jäi mietittävää tästä kisasta, lähinnä päälimmäisenä maastotyyppien ja korkeuskäyrien tarkan havainnoinnin tärkeys. Ne pitää jatkossakin muistaa havainnoida suunnistuksessa, oli niillä sillä hetkellä tarvetta tai ei. Kehitysmielessä. Samoin jäi mieleen pari ylimääräistä käymääni heijastinta, jotka olivat ilmeisesti hämäysmielessä maastoon asetettuja. Yösuunnistuksessahan rastit löydetään lähinnä rastilla olevan heijastimen perusteella.


Matka kuvankaappauksen kaakkoiskulmasta rastille 2 (joka oli siis myös rasti 10) ei ollut kovinkaan suora. Rastin 2 viereisen tien eteläpuolella oli useampikin valo rastia etsiessäni, eli teiden puuttuminen kartasta teki monelle muullekin tepposet juuri tällä rastilla. Tuolla harhailemallani alueella kun ei ollut minkään radan A-C mitään rastia.


Yhteenvetona sanoisin, että yösuunnistus on mielestäni kiinnostava lisä suunnistuksen lajivalikoimaan, mikäli Oulurastit sujuu hyvin ja haluat mielenkiintoista lisähaastetta tekemiseen. Suosittelen.



tiistai 28. marraskuuta 2017

Yösuunnistus (osa 1/2)

Ajattelin kirjoitella tuttavien ensipalautteen perusteella myös teemakirjoituksia suunnistukseen liittyen. Hiihtosuunnistus ja rogaining on jo ehdotettujen listalla, mutta ne ovat molemmat minulla vielä kokematta. Kiinnostusta niiden testaamiseen kyllä on. Mutta kirjoittelen ensiksi tänä syksynä aloittamastani suunnistuksen "erikoisosa-alueesta", eli yösuunnistuksesta.

Yösuunnistus on nimensä mukaisesti suunnistamista pimeällä, eli huonolla näkyvyydellä otsalampun kanssa. Yösuunnistuksen tärkein ero normaaliin suunnistukseen on mielestäni se, että informaatiota ympäristöön liittyen on käytettävissä huomattavasti vähemmän. Vaikka tämän päivän otsalamput ovatkin hyviä, "ison kuvan" hahmottaminen juostessa on vaikeampaa. Oulun alueella Yö-cuppi alkaa syyskuun alussa, jolloin pimeä tulee vähän yhdeksän jälkeen. Yö-cupin loppuessa lokakuun lopulla pimeä tulee jo kuuden maissa aikataulun inhimillistyessä.



Otsalamppuni otsapantoineen ja akkuineen. Ja Hello Kitty.


Kuten kuvasin "Suunnistuksen aloittaminen" -postauksessani, yöcupissa on sarjat A-C. Yleensä A ja B kuvataan vaikeiksi ja C helpommaksi. A on ratana pisin ja sille osallistuvatkin myös Oulun alueen kovimman pään miessuunnistajat, joita ei Oulurastien tuloslistoilla juuri koskaan näe. B on myös vaativa, mutta vähän lyhempi ja siinä kilpaillaan naisten ja yli 50-vuotiaiden cup-mestaruudesta.

Osallistuin tänä syksynä yö-cuppiin 4 kertaa B-radalla. Ensimmäinen kokemukseni koko yö-cupin avauskisassa Pilpaojalla oli yksi uran parhaista suunnistuksista, ellei paras. Olin 34 B-sarjaan osallistuneesta miehestä huikeasti kuudes. Yhteislähtö suosi selkeästi minua. Yleensä päivälläkin suunnistuksen alku on aina minulle nihkeä uuteen maastoon sopeutuessa, mutta nyt mentiin 3 ensimmäistä rastia letkassa ja siinä pääsi näppärästi rytmiin. Sen jälkeen hajonnan ansiosta suunnistajat erkaantuivat omille teilleen ja varman päälle ottava suunnistukseni toimi. Loppuun taas 3 viimeistä rastia mentiin ylemmän keskikastin miniletkassa. Ihmettelin suuresti, kuinka hyvin kaikki menikään.

Tämän jälkeen suunnistin tyytyväisenä vielä syyskuun Oulurasteilla... ja palasin yösuunnistuksen pariin vasta lokakuun alussa Kalliosuolla.

Vaikka Kalliosuon ratakuvauksessa kaikki radat A-C olivat vaikeita ja matkat olivat lyhyitä, en älynnyt etukäteen mihin jouduin. Lähdin matkaan liian löysin rantein ja liian huonosti henkisesti valmistautuneena. Pian totuus iski vasten kasvoja. Alun vitikko olikin radan helpoin osuus. Valtaosa loppuajasta meni märillä kallioilla ja etenkin suolla, paljon myös nilkkavesissä kahlaten. Vesisadekin vihmoi sopivasti viistoon välillä ja heti ykkösrastia etsiessäni kävin kaatuessani käytännössä vyötärövesissä, lämpöasteetkaan eivät olleet kovin paljoa plussalla. Kaiken edellä mainitun lisäksi kysyin muistaakseni 3-4 rastille apuja muilta. Olo suunnistuksen jälkeen autossa ilman kuivia vaihtohousuja oli sekava.


Kalliosuon yö-cupin B-radan kartta. Synkkää tummanvihreää suota ja harmaata avokalliotakin reilusti. Kaikenkaikkiaan tämä oli vaikein koko vuonna näkemäni rata (Klikkaa kartta suuremmaksi.)

Sisuunnuin tuosta vuoden heikoimmasta suunnistuksestani valtavasti. Seuraavana viikonloppuna käytyäni 8-vuotiaan tyttäreni kanssa päivällä Timosenkosken Oulurasteilla D-radan, suuntasin seuraavana iltana samaan paikkaan yösuunnistamaan kyseisten Oulurastien A-rataa. Muutama päivä siitä kävin "takapihallani" Hiukkavaaran takametsissä harjoittelemassa otsalampun kanssa sopivan vaikeat tiheiköt ja suot. Tuloksena muun muassa 2 löytynyttä oikeaa rastia (liekö kertausharjottelijoiden vai kenen jättämiä) ja treffit helmipöllön kanssa.


Hiukkavaaran metsiin unohdettu(?) rasti.

Treffikaveri. Aikamme tuijotimme toisiamme.


Lisäksi katsoin vielä rastit.fi -palvelusta Kiekon majan edellisvuoden yö-cupin rastit ja kävin etsimässä harjoituksen vuoksi niistä pahimpia kesän Oulurastien karttani avulla. Paikoilla ei tietenkään ollut rasteja, mutta uskon löytäneeni välissä vähän harhaillenkin juuri ne hakemani kivet ja kumpareet. Välillä piti laittaa vaimolle viestiä, että tässä meneekin luultua myöhäisempään. (Jatkuu osassa 2/2.)

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Suunnistustaidon kehittäminen

Kerrottuani lyhyesti mitä itse suunnistuksessa tarvitaan alkuun päästäkseen, ajattelin käydä läpi lajin muita puolia. Monet harrastavat suunnistusta nauttiakseen Suomen luonnosta. Itsellänikin se on yksi pääsyistä suunnistaa. Toinen on tottakai kunnon kasvu ja liikunnan yleinen harrastaminen, minkä tärkeyttä ei voi koskaan väheksyä.


Näiden puolien lisäksi itseäni kiinnostaa suunnistuksessa laji itsessään. Suunnistustaito on jo nyt oppimani perusteella taito, mitä voi kehittää vuosia aina uusia elämyksiä saaden. Esimerkiksi itse suunnistin alkuun lähinnä polkujen ja ojien ja muiden selvien karttamerkkien perusteella, enkä edes tiennyt mitä vaikkapa tummanvihreä (vaikeakulkuinen maasto) ja vihreä raidoitus valkoisella pohjalla (hidastava maapohja, esim. puita kaadettu maahan) tarkoittaa. Mutta etenkin Kalliomäen 24.5. Oulurastien jälkeen piti päivittää lajitaitoani niiltäkin osin. Itse asiassa juuri äsken karttamerkkejä suunnistusliiton sivuilta katsottuani koin jälleen uusia ahaa-elämyksiä. Helpointa ehkä onkin, kun kertaa noita merkkejä aina silloin tälllöin, kaikkea on mahdoton muistaa suoriltaan lukemalla.



Ote Kalliomäen kartasta. Maastotyyppejä tuntematta juoksin esimerkiksi rastivälin 9-10 aika lailla tummanvihreää  ( vaikeakulkuista maastoa) pitkin parit haavat muistoksi saaden. (Kartan voi klikata suuremmaksi.)


Samoin tulosten analysointi on suunnistuksessa varsin mukavaa puuhaa. Vaikka tottakai vertaan tuloksiani muihin suunnistajiin, tärkeintä itselleni on oma suoritus. Sen tason ja kehittymisen tietääkseni vertailu muihin on vaan tehtävä. Sitäkään ei saa ottaa liian tosissaan. Oulurastien tuloksissa on aina automaattisesti sarjoittain jokaisen rastivälin aika ja jokaisen suunnistajan sen hetkinen sijoitus kokonaiskisassa ja sijoitus kyseisellä rastivälillä. Näistä voi päätellä jo itsessään paljon, jos on omasta mielestään hyvällä rastivälillä ollut muita selvästi heikompi tai päinvastoin.



Otanta 29.6.2017 Koppanan tuloksista, loppupään rastiväliaikoja kuvankaappauksella tähän liitettynä. Esimerkiksi viimeiseltä rastilta maaliin minulla kesti 29sek ja loppuajallani 63:57 olin 48:s.


Tämän vertailun lisäksi oman reitin vertailu kavereiden kesken tai yleisesti esimerkiksi rastit.fi -palvelussa on mukavaa. Lähes kaikki me omistamme kännykän, johon saa gps-seurannan (esim. SportsTracker). Monia muita laitteitakin on, kuten itse käyttämäni edullinen Polarin M200 sykemittari gps:llä varustettuna. Laite kerää "jäljen" reitistäsi ja sitä voi verrata muihin sen jälkeen haluamallaan tavalla. Suomessa muualla on käsittääkseni enemmän tai vähemmän käytössä reittihärveli-sovellus, mutta Oulun alueella käytetään eniten rastit.fi -palvelua. Yleensä jos jollakin Oulurastien radalla on vaikkapa 30 suoritusta, niistä 3-6 päätyy rastit.fi -palveluun. Mutta sekin on riittävästi, enempää ei oikeastaan tarvikaan hauskaa analyysiä tehdäkseen.


Kuvankaappaus rastit.fi -palvelusta. 31.8. Sankivaara. Oma reittini mustalla, pikku "pummi" rastia 8 hakiessa.


Usein kiinnostaa nähdä erityisesti nopeimpien ja kokeneimpien suunnistajien reitit ja kuinka rohkeasti menevätkään suon keskeltä ja taas toistaalta myös kokemattomampien kiertoratkaisut ja harhailutkin, samalla miettien miksi niin pääsi käymään. Kun sama käy ehkäpä toisella kertaa myös itselle. Ja kun tämän analyysin ottaa riittävän hyvällä huumorilla, ei pahatkaan "pummit" ahdista (ainakaan kauaa) vaan niistä oppii.


Monet sanovat, että suunnistamaan oppii suunnistamalla, mikä pitää paikkansa. Kartanluku, ympäristön havainnointi ja muun muassa kompassin käyttö kehittyvät kokemuksen kautta. Omaa suoritusta analysoimalla oppii varmastikin vielä sen hivenen lisää. Ja jos se on mukavaa niin entistä parempi.



sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Suunnistuksen aloittaminen


Yritän pitää tämän blogitekstin lyhyenä, mutta kertoa kuitenkin riittävän paljon oleellisesta suunnistuksen aloittamiseen ja suunnistuksen perusteisiin liittyen, Oulun alueella harrastavan näkökulmasta.


Oulurasteilla aloittaminen


Oulun alueella Olhavan, Muhoksen ja Lumijoen sisältävän kolmion sisällä pidetään Oulurasteja huhtikuusta syyskuuhun 2-3 kertaa viikossa. Näillä rasteilla on aina radat A-D (A vaativin ja pisin) ja joskus myös lapsille rastireitti (RR) sekä esimerkiksi polku- tai pyöräsuunnistusrata. Aikuisilta suunnistus maksaa 6€ ja lapsilta 3€, perhealennuksiakin on. Tapahtumat tarkempine kuvauksineen löytyvät Oulurastien rastikalenterista.


Itse aloitin C-radalta loppukesästä 2016. Suunnistusta on tullut harrastettua koulun ja lapsuuden suunnistuskurssien lisäksi partiossa ja armeijassa. C-rata oli hyvä taso aloittaa ja siitä olen uskalluksen ja kokemuksen kasvettua siirtynyt B:n kautta tälle kaudelle juoksemaan lähinnä A-rataa. Usein eri ratojen tasoja vertailevana sanoisin, että mielestäni radat A-C eivät välttämättä eroa yksittäisten rastien vaikeudessa paljoa, mutta kokonaisuutena matkan kasvaessa homma vaikeutuu, etenkin kun vaikeammilla radoilla mennään enemmän haastavempikulkuisia maastoja. Tällöin matkan pidetessä ja suunnistajan väsyessä virhemahdollisuudet myös kasvavat.


Edellä mainittujen lisäksi D on yleensä lapsille tai ilman suunnistustaustaa aloitteleville paras rata, rastit ovat usein polkujen lähellä ja matka sopivan lyhyt. Olenkin käynyt pari kertaa 8-vuotiaan suunnistuskoulun käyneen tyttöni kanssa D:n. Ihan hän ei osaisi sitä vielä yksin, mutta osan rastiväleistä kyllä. 15-vuotiaan samoin 2017 suunnistuskoulun käyneen tyttöni ratavalinta on yleensä C, minkä johdosta tulee usein vertailtua nekin rastit. Lasten ja nuorten lisäksi alueella järjestetään myös 2 erin tasoisia aikuisten suunnistuskouluja, itse en valitettavasti päässyt viime kesänä mukaan kun osuivat sen verran lasten harrastusten ja muiden menojen päälle.


Varusteet


Itse aloitin suunnistamisen vanhalla tuulipuvulla, vanhoilla lenkkareilla ja siskon vanhalla lainakompassilla sekä Emitin kisapaikalta vuokraamalla. Aika pian kävi ilmi, että läpimärät lenkkarit eivät oikein toimi ja ostin ensimmäiset suunnistuskenkäni (Inov8:t). Niissä matala ja pitävä pohja antaa hyvän tuntuman maastoon ja kenkä päästää hyvin veden ulos, lisäksi se istuu märkänäkin hyvin.


Tavallinen (oik.) ja nastallinen suunnistuskenkä.


Toisena havaitsin, että vaikka leimauslaite eli Emit maksaakin noin 80€ ja Emitin vuokra on vain 2€ per kerta, on enempi harrastavana sama ostaa sellainen. Omassa Emitissä on myös se pieni etu, että nimeni näkyy sieltä automaattisesti rastien järjestäjille. Emit nollataan aina rastien lähtöpaikalla 4 valonväläyksen ajan sitä nollauslaitteessa pitäen ja sitä käytetään joka rastilla sekä maalissa lukulaitteessa, jolloin suunnistuksen aikatiedot kertyvät automaattisesti.


Alkuaikoina syksyn 2016 ja kevään 2017 rasteja juostessani en kokenut tarvitsevani parempaa kompassia, koska käymäni Oulurastit olivat usein asutuksen lähellä ja hyvänä kartanlukijana en juuri edes katsonut suuntaa kisaillessani. Kun kaaduin Rekikylässä siten, että kompassivanhus jäi käteni ja kiven väliin ja halkesi, piti hankkia uusi. (Str8) peukalokompassi onkin ollut huippuostos. kompassikädellä karttaa pitäessä kompassin kärjen voi laittaa kohtaan missä on ja samalla vilkaisulla näkyy suuntakin. Eli käytännössä katsoin karttaa uuden kompassin myötä nopeammin ja suunnankin vielä siinä samalla.


15-vuotiaalla tytölläni on edullisempi peukalokompassi ja hänkin on ollut siihen tyytyväinen. Levykompassit toimivat varmasti myös, riippuen mihin on tottunut.

Uuden peukalokompassini kärki osoittaa vanhan lainakompassini hajoamispaikkaa. Kuvassa myös Emit-leimasin.


Karttamuovi on lisäksi yksi pieni ja olennainen, muttei välttämättä niin helppo hankittava harrastuksen alkutaipaleelle. Koska sitä ei ollut helppo hankkia mistään yksittäiskappaleena (netistä saa jättipakkauksia), suunnistin syksyn 2016 karttamuovitta. Ymmärtääkseni valtaosa Oulurastien järjestäjistä kuitenkin myy karttamuovin ~20 sentillä jos kysyy. Vaikka kartan paperilaatu on vahvaa, on muovista hyötyä vesisateella ja suolla kaatuessa.


Muu varustus ei mielestäni ole harrastajalle kovinkaan tärkeää olla kohdillaan. Suunnistushousut on tullut ostettua normaaleiden urheilupaitojen kaveriksi, ovat kevyemmät ja lahkeesta kapeat ja jälleen kerran ne märkäominaisuudet ovat kohdillaan. Shortseillahan metsässä ei juuri kannata haavasyistä juosta, toki nuita haavoja ilmestyy joskus pitkälahkeisista housuista huolimatta.


Yösuunnistus onkin sitten oma lukunsa, siihen pitää olla otsalamppu ja myös varalamppu. Itse omaan 2400 lumenin peruslampun ja lisäksi ihan vain 90 lumenin laadukkaan avaimenperälampun, jotta löydän varsinaisen lampun mahdollisesti hajotessa metsästä pois, eksymävaara kun olisi pimeässä todellinen. Mukanani on toki myös vara-akku, normaali akku kun kestää noin puolitoista tuntia ja valo sammuu akun loppuessa kuin katkaisijasta painaisi. Tästä sopivasti aasinsilta seuraavaan kappaleeseen.


Muut mahdollisuudet


Oulun alueen seurat järjestävät syys-lokakuussa myös yö-cupin, missä kisaillaan noin kerran viikossa. Näihin kisoihin on valittu jopa normaalia haastavampia ratoja, ainakin tänä vuonna käymäni 4 kisan perusteella. Voisikin sanoa, että tuo cup on alueen harrastesarjoista selkeästi kovatasoisin. Yö-cupissa on radat A-C, missä ainakin A ja B vaativia.


Edellä mainittujen lisäksi Oulun alueella järjestetään myös talvisarjaa, ymmärtääkseni lähinnä sprinttimeiningillä eli kaupunkimaastoissa. Muutaman kerran kokeilin tätäkin viime talvena.


Enemmän aikaa käyttävien aikuisharrastajien muut kohteet ovat maailman suurin suunnistustapahtuma Jukolan viesti (kesäkuussa, 2018 Lahti-Hollolassa), Kainuun rastiviikot (heinäkuussa) ja Tunturisuunistus (elokuussa). Itsellänikin on alustava tavoite päästä Jukolaan ensi kesänä. Mutkia matkaan voi tuoda mm. pian syntyvä neljäs tyttäreni, perhe tottakai ykkössijalla.


Kokeneemmat suunnistajat osallistuvat myös muun muassa suunnistuksen aluemestaruuskisoihin, joita järjestetään Oulun alueellakin. Lisäksi esimerkiksi Manna25 Tukholman alueella vetää myös harrastajia puoleensa. Lapsilla ja nuorilla on toki vielä omat suuremmat ja pienemmät tapahtumansa.

torstai 16. marraskuuta 2017

Pelinavaus

Olen pitkään ollut kiinnostunut blogin kirjoittamisesta. Rennolla otteella ja analyyttisesti.


Lopetin pitkän aladivari-futisurani viime vuonna ja ajauduin Oulurasteille testaamaan pitkästä aikaa suunnistusta. Sen jälkeen laji on vienyt mennessään.


Laji on edullinen, sitä voi harrastaa monentasoiset ja -ikäiset henkilöt helposti haluamiaan määriä. Harrastaa voi paineetta itsekseen omaan tahtiin tai kehittyä nopeammin kilpaillenkin jos intoa ja aikaa on. Lisäksi lajissa on useampi ulottuvuus: kaiken pohjalla olevan peruskunnon rakentamisen lisäksi suunnistustaidon harjoittelu ja siihen läheisesti liittyvä suoritusten analysointi tekee mielestäni lajista niin koukuttavan.


Olen tässä vuoden mittaan googletellut useampaan kertaan erilaisin suunnistustermein, enkä ole oikein löytänyt netin syövereistä aiheeseen liittyen riittävästi mukavaa seurattavaa himokuluttajalle. Suunnistaja-lehti on hyvä ja eri seurojen sivustot samoin. Mutta lähinnä olen käyttänyt luppoaikaani Oulurastien tuloksia yleisesti analysoidessa sekä rastit.fi -palvelun kautta eri kisaajien reittejä ja niiden mahdollisia syitä mietiskellessä.


Kaikesta edellä mainitusta johtuen päätinkin aloittaa tämän blogin pitämisen. Toivottavasti kehityn hommassa ja pystyn kirjoittelemaan asiaa tasaiseen tahtiin joka viikko tai vähintäänkin joka kuukausi. Nyt suunnistuskauden loputtua lähinnä koostan pikkuhiljaa ajatuksiani menneestä ja valmistan kirjoitustaitoani tulevaan kauteen 😊